Meikeistä ja meikittömyydestä

Meikit ovat aina tuntuneet, muodin lisäksi, olevan suosittu aihe blogeissa. Itsellä on tullut aina välillä silmäiltyä juttuja luonnon kosmetiikasta, ja kuten varmasti moni muukin, olen huomannut meikittömyydestä tulleen koko ajan isompi hitti. Viime viikolla bongasin Lilystä monta juttua aiheesta, ja tästä inspiroituneena päätin itsekin kirjoittaa jotain. Lukemissani postauksissa moni päätyi lopputulokseen, että kaikkien pitäisi tehdä niin kuin itsestä tuntuu parhaalta, ja jos et tätä juttua jaksa lukea loppuun, niin itsekin tulen samaan päätökseen.

Minä en meikkaa. Jos seurasit blogiani viime vuonna, niin huomasit varmasti, ettei naamastani löytynyt kovin monena päivänä meikkiä. Tietysti kokovartalokuvissa meikitön naamani ei ollut pääosissa, ja kännykällä otetuissa kuvissa ihoni silottui yleensä tasaisemman värisemmäksi. Tässä siis todellisuutta paremmin kuvaava otos.

14424104_10209909796037974_944275883_o

Nyppimistä kaipaavat kulmakarvani sojottavat monesti sekavasti ylöspäin. Kuva ei valitettavasti kuvaa täysin tummien silmärenkuloideni majestettisuutta. 

Meikkaaminen tuntuu olevan monelle naiselle jo nuorena opittu toiminto. Monen äidit meikkasivat varmasti meidän ollessa pieniä, ja feminiinimmälle sukupuolelle suunnatut lastenohjelmat saattuivat usein sisältää meikkejä. Monet pitävät meikkaamista hauskana ajanvietteenä, ja joka aamuinen meikkaaminen on tässä kohtaa muodostunut rentouttavaksi aamurituaaliksi. Monelle meikkaaminen on tapa kohottaa itsetuntoa. Se on keino peittää tai korostaa yksityiskohtia naamastamme. Samalla tavalla miten vaatteiden avulla korostamme ”hyviä puolia” kehostamme ja piilotamme itsellemme epämiellyttäviä piirteitä.

Oma meikkaamattomuuteni johtuu noin 70% laiskuudesta. 15% tulee siitä, etten tunne olevani siinä mitenkään taitava, ja loput 15% tulevat siitä, etten tunne tarvitsevani meikkiä. Omasta mielestäni tummat ripseni ja kulmakarvani riittävät ihan semmoisenaan joka päiväiseen eloon, eikä ihoni tarvitse peitevoiteella siloittelua. Ainut minua oikeasti häiritsevä piirre on tummat silmänaluseni, jotka ovat kummitelleet kasvoillani syntymästä asti. Ne eivät tunnu lähtevän mihinkään, vaikka nukkuisin yössä 12 tuntia. Kaiken maailman voiteita on myös tullut kokeilta, mutta aamuisin tummat läikät tervehtivät minua peilistä yhtä tympeinä, kuin minä tahansa aamuna. (Jos tiedät jonkin oikeasti toimivan kikan poistaa tummat silmärenkaat, ole kiltti ja kerro siitä kommenteissa.)

Vaikka tummat alueet olisi helppoa peittää päivittäin meikin avulla, olen päättänyt vain elää niiden kanssa. Suuri osa tästä päätöksestä johtuu todellakin laiskuudesta. Olen aamustani aikatauluttanut noin 15 minuuttia aamupalan ja ovesta kävelemisen välistä pukeutumiseen, ja muuhun valmistautumiseen. Tähän ”every minute counts” hetkeen ei todellakaan liikene aikaa naamani ehostamista, varsinkin kun joka kerta tunnun tökkäävän itseäni ripsivärillä silmämunaan. Äitini ei minun ollessa pieni meikannut, eikä myöskään antanut minun meikata, minkä vuoksi en luultavasti sisäistänyt meikkaamista joka päiväseksi aktiviteetiksi. Lukiossa aloin meikkaamaan hieman useammin, välillä päivittäinkin, mutta vanhempana tapa on taas jäänyt. Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin se, kun hierot silmääsi ja muistat liian myöhään rajanneesi aamulla silmäsi tai laittaneesi ripsiväriä.

Nykyään saatan meikata baari-iltaa, juhlaa tai illanistujaisia varten. Huulipunaa saatan käyttää arkenakin, mutta unohdan asian helposti ja ruuan jälkeen muistutan enemmän Jokeria Batmanistä. Silloin tällöin meikkaaminen saa minut tuntemaan itseni naiselliseksi ja kauniiksi. Lukioaikoina enemmän meikatessani huomasi, että en riittänyt enää itselleni ilman meikkiä. Tunsin itseni rumaksi ilman sitä, ja siksi lopetin. Haluan tuntea itseni kauniiksi ja riittäväksi meikin kanssa, ja myös ilman sitä.

Tänä päivänä meikkaamisessa on parasta se, kun saan pestä ne illalla pois. Tällöin monesti saan todeta, että miksi sitä taas piti meikata, kun näytän selvästi paremmalta ilman (Illalla meikit ovat monesti hieman levinneet, mikä saattaa vaikuttaa kyseiseen reagointiin). Nykyään tykkään panostaa myös hieman erikoisempiin luomuksiin, kuten viime lauantaina.

14407861_10209909784597688_185134697_o

Ihottumalta vaikuttava punainen on luomiväriä, jota kokeilin ensimmäistä kertaa viime viikolla. Nenän alla oleva punainen sävy on sitten syysflunssan aiheuttamaa ihottumaa. 

Tulevaisuudessa toivoisin kehittyväni entisestään meikkaajana, ja inspiroitumaan tämän tyyppisiä yksinkertaisia, mutta upeista taideteoksista:

0ceecd13bf54ae7b0ad52554bc2f6b04

Lähde

main-original-640x0c

Lähde

peter-som-orange

Lähde

696a9c226102988b9b634ee9e80c972b

Lähde

Tykkään itse ajatella, että ulkomuotomme pienet ”virheet” tekevät meistä uniikkeja. Vaatteitakin tehdessä monesti hauskimmat yksityiskohdat syntyvät juuri virheistä tai vahingosta. Siksi omasta mielestäni ihminen on kauneimmillaan ilman meikkiä. Kauneus on kuitenkin katsojan silmissä, ja tämän kirjoituksen pointtina ei ole kritisoida ihmisiä jotka meikkaavat. Tarkoituksena on inspiroida niitä, jotka sitä tarvitsevat ja tuoda uusia näkökulmia. Lisää kritisointia me naiset emme ainakaan enää kaipaa, sillä se tuntuu olevan jo tarpeeksi suosittu aihe. Tästä kannattaa käydä katsomassa aiheeseen liittyvä huvittava sekä nerokas teos.

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s